Täydellinen suoritus! Ja miksei sekään riitä

Elämässäsi on kaikki, kuten pitääkin: Ahkeroit tunnollisesti koulussa tai työssä. Vapaa-ajalla harrastat ja treenaat salilla, kuten asiaan kuuluu. Pukeudut ja syöt oikein. Vierestä löytyy hyvännäköinen kumppani ja ympäriltä muita pärjääviä ihmisiä. Kalenterisi on täynnä matkasuunnitelmia ja mielenkiintoista puuhaa. Sosiaalinen mediasi ei myöskään valehtele: elämäsi näyttää kadehdittavan hyvältä. Teet kaiken niin kuin kuuluukin ja vähän päälle. Meno on optimoitu virtaviivaiseksi ja ylimääräinen trimmattu pois. Mutta sekään ei tunnu riittävän. Elämä tuntuu jatkuvalta taistelulta ja päivästä toiseen tahkoamiselta. Olet ehkä suorittaja.

Suorittajan elämä näyttää ulkoapäin toimeliaalta, tuotteliaalta ja varsin hohdokkaaltakin. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että tekemisestä on kadonnut ilo. Suorittajan tunnerepertuaari on niukka ja koostuukin lähinnä eriasteisista pettymyksen tunteista. On vain alati pakeneva täydellisyys tai totaalinen epäonnistuminen. Mikään ei tunnu oikein miltään, mutta jokin pakottaa silti puskemaan eteenpäin. Mieli, keho ja läheiset varoittelevat turhaan tahdista, mutta pysähtyä ei voi, koska selittämätön levottomuus iskee välittömästi. Tyhjä tila kalenterissa tarkoittaa, että suorittaja lakkaa tällöin olemasta. Ehkä jossain tulevaisuudessa siintää ajatus vapaa-ajasta, mielenrauhasta tai hauskemmasta elämästä.

Joku voisi suomalaiselle mentaliteetille uskollisena todeta, ettei täällä ole tarkoituskaan olla hauskaa. Elämästä saa kuitenkin myös nauttia. Tämä on suurimmalle osalle itsestäänselvyys. On kuitenkin niitäkin, jotka ajattelevat, että työ ja ilo samassa lauseessa on käsitteellinen mahdottomuus tai vähintään väärin. Kunnon suorittajan tehtävälistalta löytyy tietysti myös kohtia, kuten ”tapaa ystäviä” tai ”tee jotain mukavaa”. Kun kivatkin asiat, kuten ystävän tapaaminen tai itselle tärkeä harrastus, kirjataan ylös tulevaa suoritusta odottamaan, ja mielihyvä tulee suurimmilta osin merkinnän yliviivaamisesta, on tehokkuusajattelu mennyt liian pitkälle.

Suorittaminen on sitä, että tehdään vääriä asioita tai oikeita asioita mutta vääristä syistä. Ilo ja onnellisuus ovat luonnollinen seuraus arvojen mukaisesta elämästä. Jos siis jatkuvasta touhuamisesta ja kiireestä huolimatta kasvoille ei silloin tällöin ilmesty virnettä, jotain on pielessä. Uniongelmat, selkäkivut, ahdistus ja ärtyneisyys ovat merkkejä siitä, että aikalisä kannattaa ottaa.

Suorittaja tavoittelee asioita, joita ajattelee muidenkin haluavan. Hän elää statistina jonkun toisen kirjoittamassa näytelmässä. Tapa elää on omaksuttu vanhemmilta tai ympäröivältä yhteiskunnalta ja noudattaa jotain yleisesti hyväksyttyä kaavaa. Sen mielekkyyden arvioimiseksi ei ole uhrattu aikaa. Myös sosiaalinen media tekee omannäköiseen elämään keskittymisestä vaikeaa. Mainokset luovat tarpeita tyhjästä. On entistä vaikeampi pitää pää kylmänä ja keskittyä siihen, mitä itse pitää tärkeänä. Huonoimmassa tapauksessa juostaan yhdentekevien asioiden perässä ja vältellään itselle merkityksellisiä.

Suorittaja on sisäistänyt itseään kohtaan hyvin ankaran tavan elää. Elämä on usein joustamatonta ja monien eri sääntöjen ja rutiinien rytmittämää. Omanarvontunto on täysin sidoksissa suoritukseen. Suorittamisen taustalla vaikuttavat hyväksynnän hakeminen, kontrollin tarve, jonkin puutteen kompensointi, ikävien tunteiden pakeneminen ja kirsikkana kakun päällä tarve rangaista itseään. Samat tekijät ovat löydettävissä esimerkiksi päihderiippuvuuksien tai syömishäiriöiden takaa. Suorittamisesta on vaikea oppia pois, koska sitä arvostetaan ja siitä seuraa paljon yleisesti hyvinä pidettyjä asioita. Sitä on riippuvuutta vaikeampi mieltää yksiselitteisesti huonoksi asiaksi. Suorittajan työmoraalia, saavutuksia ja menestystä ihastellaan. Itse suorittajaa ne eivät kuitenkaan juuri lämmitä, vaan olo on edelleen tyhjä ja riittämätön.

Ulkopuolelta tulevien odotusten toteuttaminen voi näennäisesti tuntua helpommalta tavalta elää. Elämme vapaassa yksilökeskeisessä maailmassa, mutta kaipaamme edelleen auktoriteettia, joka kertoisi miten täällä pitäisi olla. Päämäärien ulkoistaminen on houkuttelevaa. On helpompi noudattaa jotakin sosiaalisesti suotavaa kaavaa kuin ottaa vastuu omasta elämästään. Mutta kuten sanotaan: jos ei tiedä mitä haluaa, tulee todennäköisesti saamaan paljon sellaista, mitä ei halua.

Suorittajalle tarjotaan yleisesti lääkkeeksi taakan keventämistä ja riman laskemista. On totta, että myös hauska ja merkityksellinen tekeminenkin voi olla kuormittavaa, ankeasta puurtamisesta puhumattakaan. Palautumista ei sovi tällöinkään unohtaa. Absoluuttinen työmäärä ei kuitenkaan useimmiten ole ensimmäinen syy loppuun palamiselle. Itseään kohtaan on hyvä opetella osoittamaan armollisuutta, mutta tärkeämpää on pohtia omia tarpeita ja sitä mitä elämältään haluaa. Ihminen kestää lähes mitä tahansa, kunhan tekeminen on itselle tärkeää ja koettelemuksen osaa perustella itselleen. Myötätunto itseä (ja muita) kohtaan seuraa itsestään, kun omat tarpeensa onnistuu tyydyttämään. Paatuneita suorittajia varmasti lämmittää myös tieto siitä, että suorituskin yleensä paranee, kun masokistisen itseruoskinnan sijaan pystyy nauttimaan itse tekemisestä. Jokaisella on vapaus ja velvollisuus elää elämänsä juuri haluamallaan tavalla. Omien tavoitteiden asettaminen vaatii kuitenkin rohkeutta, itsenäisyyttä, päättäväisyyttä ja hyvää itsetuntemusta.

Suorittamisesta puhuttaessa on syytä muistaa, että kilpailu, tehokkuus ja halu menestyä elämässä ovat terveellisiä asioita eikä niissä ole mitään väärää. Itsensä ja muiden ylittäminen tuntuu hyvältä. On hyvin inhimillistä pyrkiä kohti hyvää suoritusta, koska on päivänselvää, että itselle tärkeän asian haluaa tehdä mahdollisimman hyvin ja tulevaisuudessa vielä paremmin. Tavoitteiden tulee kuitenkin olla määritelty omista lähtökohdista käsin. On punnittava tarkoin, voidaanko hyvälläkään suorituksella perustella sen eteen tehty uhraus.

Usein suorittaja jo tekee oikeita asioita, hän on vain unohtanut, miksi niitä tehdään. Tästä syystä niistä ei irtoa iloa. Esimerkiksi koulussa on hyvä ponnistella ahkerasti, ei sen takia että kokisimme itsemme hyväksytyiksi, vaan koska pärjääminen opinnoissa auttaa meitä saamaan merkityksellisen työn. Rahaa taas on hyvä ansaita, koska se mahdollistaa itselle tärkeitä asioita. Se ei kuitenkaan lohduta, jos lapsuudessa jäimme vaille vanhempien huomiota tai meitä kiusattiin koulussa. Fyysisestä kunnosta on hyvä pitää huolta sen itsensä takia eikä siksi, että kelpaisimme jollekin. Kaunis tyttö- tai poikaystävä ilahduttaa ja tekee elämästä hieman siedettävämpää, mutta ei poista sitä traumaa, joka syntyi, kun tulimme jätetyksi yläasteella. Suorittajan kannattaakin pohtia, kumpi on tärkeämpää: se miltä itsestä tuntuu vai se miltä näyttää Instagramissa. Paha olo ei katoa, vaikka sen päälle laittaisi hienon laastarin.

Luopuminen suorittamisesta tekee kipeää, koska se saattaa olla ainoa tietämämme tapa elää. Suorittaja toivoo salaa sisimmässään, että joku taputtaisi hyväksyvästi selälle ja sanoisi: ”tämä riittää”. Elämä kuluu odottaessa tätä hetkeä. Liian moni ymmärtää vasta burnoutin koettuaan, ettei suorittaminen ole tie autuuteen. Viime kädessä suorittajan on kohdattava elämän epävarmuus ja rajallisuus sekä oma riittämättömyys. Elämässä ei voi saada kaikkea, mutta voittaa voi onneksi monella eri tavalla. Jokaisen vastuulle jää omien kilpailujen valinta ja se, miten määrittelee menestyksen.